navi



22. kesäkuuta 2014

Kymmenettä päivää putkeen

En ymmärrä tätä. En suostu edes yrittämään.

Vuosia minä olin aina se, joka ei ollut vuoden aikana kuin muutaman päivän kipeänä, mutta tämä vuosi 2014 on ollut kuin jostain toisesta tarinasta, matkasta kohti maailmanloppua. Nämä kuukaudet ovat vierineet minun kohdallani nuhasta nuhaan, kuumeesta kuumeeseen, kurkkukivusta allergiaoireisiin ja takaisin. Sairastamattomista päivistä ei saa haalittua kasaan edes kuukautta ja yllätys yllätys, taas makaan sängyn pohjalla. Kymmenettä päivää putkeen.

Nämä lähes kokonaan punkan pohjalla makoillen vietetyt päivät inspiroivat minua pohtimaan tämän reilun viikon aikana tapahtuneita positiivisia asioita ja päätin jakaa kokoamani listan myös teidän kanssanne.



- blogiyhteistyö toi mukanaan lukulistalleni uusia, ihania blogeja
- COW'S WINGS -BLOGIN ihanainen Silja inspiroitui blogini nimestä piirtämään upean karamellihukan!
- "Don't Stop Believing" -pianocoverini alkaa jo epämääräisesti muistuttaa kyseistä kappaletta
- GLEEn katsominen jaksaa hymyilyttää myös kipeänä
- ... ja sairaana sitä saa katsella rauhassa ilman keskeytyksiä, vaikka muita olisikin kotona
- kuulin tänään, kun pikkuveljeni lauleskeli joululauluja imuroidessaan yläkertaa
- mummolan lampaat ovat nähtävästi oppineet, että keritseminen helpottaa niiden oloa, sillä niiden kiinniottaminen oli tänä vuonna lastenleikkiä verrattuna aikaisempiin vuosiin



- onnistuin syömään kaakaoni lusikalla sängyn päällä puoliksi istuvassa asennossa sotkematta valkoista paitaani
- pyykkipoikien kuvaaminen inspiroi minua kaivamaan kynät esiin pitkästä aikaa
- pääsin eroon pahanmakuisesta yskänlääkkeestä
  (... tosin uusi yskänlääke maistui vielä pahemmalta, kun nenä oli tukossa)
- Ruotsissa asuva isotätini kävi miehensä kanssa pitkästä aikaa vierailulla
- vanha Playstation 2 pyörittää todistetusti pätkimättä ainakin Buzz-pelejä
- ääneni alkaa aika ajoin muistuttaa täysin normaalia, mikä tarkoittaa sitä, että blogin ensimmäinen videopostaus ilmestyy viimein ensi viikolla!


Mitä positiivista teidän elämässänne on tapahtunut viime aikoina?

17. kesäkuuta 2014

Arkistojen kätköistä: neiti runoilija

Alun perin tämän postauksen otsikkona oli Pieni runotyttö, mutta koska minulla on omat, henkilökohtaiset "traumani" L. M. Montgomeryn samannimisestä kirjasta, (jota en muuten koskaan saanut luettua ensimmäisiä sivuja pidemmälle) päätin sitten sovinnolla vaihtaa otsikon nyt heti postausvaiheessa, jottei sitä tarvitsisi ryhtyä sorkkimaan enää jälkikäteen. Varmaan tuo nykyinenkin ajaa tehtävänsä ihan hyvin ja kuvaa aihetta ihan tarpeeksi, sillä kyllä, ajattelin tänään jakaa ajatuksiani yhdestä elämäni tärkeimmästä asiasta, kirjoittamisesta ja erityisesti runoista.

Kirjoittamisentäyteisiä vuosia minulla on takanani jo aivan liian monta, sillä olen tuottanut omia tarinoitani ja runoja lähes siitä asti, kun ala-asteella opin sujuvasti kirjoittamaan. Runoissa, kuten ylipäätään muussakin kirjoittamisessa, tyylini on omasta mielestäni muuttunut todella paljon sitten noiden ihan ensimmäisten sepustusteni, joista muutamia pääsette nyt seuraavaksi lukemaan.



Ensimmäiset tähän päivään asti säilyneet runoni ovat vuoden 2007 maaliskuulta, ajalta jolloin ukkini nukkui pois. Tuolloin runot olivat erityisesti tapani paeta hetkeksi alamäkeen taittunutta elämää, mutta toisaalta ne olivat samalla myös tapa käsitellä asioita, joista en osannut puhua ääneen. Nuo runot ovat todella alakuloisia ja tietyllä tapaa myös säälittäviäkin purkauksia, joita en halua julkisesti jakaa, joten päädyin nappaamaan varhaisimmasta tuotannostani kaksi maistiaista, runot Olin onnellinen ja Sinulle kirjoitan. Vaikka kumpikaan ei oikeastaan ole omia suosikkejani, ne palaavat tasaisin väliajoin mieleeni, koska niissä näkyy jotain sellaista, mitä en enää osaa tavoittaa: lapsekas naiivius, huolettomuus, yksinkertaisuus.

Runo rakkaudesta ja Kulkijoiden kuningas ovat vanhoja kouluprojektejani ja ne kuvaavat hyvin, mitä aihepiirejä runoissani alkoi liikkua yhä enemmän: rakkaus, eläimet, mystisyys. Samat aihepiirit olivat ehtineet pyöriä vuoden tai kaksi tarinoissani, mutta syystä tai toisesta ne eksyivät runoihini vasta myöhemmin. Uudet aiheet eivät kuitenkaan syrjäyttäneet missään vaiheessa vanhoja surumielisiä löpinöitäni, kuten Nimetön-runo osoittaa. Nimetön on näistä kuudesta vähiten itseäni miellyttävä, mutta päädyin julkaisemaan senkin tässä yhteydessä ihan sen vuoksi, että ilmeisesti muut ovat siitä pitäneet tai edes jollakin tavalla samaistuneet sen sanomaan; yhä edelleen tuo kyseinen runo keikkuu vanhan, kirjoittamiseen keskittyneen blogini luetuimpien tekstien kärkisijalla.

Merihirviö on puolestaan valehtelematta yksi erikoisimmista runoista, jonka olen koskaan kirjoittanut. Pelkkä hullu kokeilu, mutta silti niin täysin minua.



Uudempaa tuotantoani. Ainakin omasta mielestäni huomattavasti rajatumpaa, huolitellumpaa ja erityisesti – vähäisempää. Noiden kahden runon (Kirjenippu ja V) lisäksi tänä vuonna kirjoittamani runot on mahdollista laskea kahden käden sormilla eli niitä ei todellakaan ole montaa. En tiedä onko syyttäminen ajanpuutetta, laiskuutta vai mitä, mutta runoilu on jäänyt vähemmälle kuin koskaan aiemmin, mikä hieman harmittaa, sillä oman kirjan lisäksi haluaisin myös julkaista ainakin yhden runokokoelman – miten julkaista, jos ei ole mitään julkaistavaa?

Toivottavasti inspiraatio ilmaantuu vielä takaisin.

Mitä pidit postauksesta, olisiko tällaisia mukava lukea lisää? Mikä runoista on sinun suosikkisi? Runoiletko sinäkin?

9. kesäkuuta 2014

Kirje tuntemattomalle - pysähdy ja auta


Koska Sinä kirjoitit viimeksi kirjeen jollekin?

Muistatko vielä, miltä sinusta tuntui, kun elämässäsi tuli vastaan vaikea hetki? Millaisia ajatuksia mielessäsi pyöri tuolloin? Mistä löysit vahvuutta jatkaa eteenpäin? Minä muistan. Muistan, miten pyöritin asioita pääni sisällä saamatta mistään selkoa, enkä ollut varma, tulisinko koskaan saamaan selkoa. Tunsin itseni yksinäiseksi, luulin etten enää koskaan osaisi hymyillä aidosti, olin varma että seinät kaatuisivat niskaani... Ainakin nämä ja miljoona muuta negatiivista tuntemusta olivat täyttäneet minut täysin, enkä oikeastaan vieläkään tiedä, mikä oli ratkaiseva asia pimeyden väistymiseen - tiedänpäs. Ymmärrys, etten ole yksin ajatusteni kanssa.

Aika parantaa -verkoston projekti Kirje tuntemattomalle haastaa ihmisiä kirjoittamaan kirjeitä, jakamaan omia kokemuksiaan ja lähettämään nämä kirjeet verkostolle, joka toimittaa kirjeitä eteenpäin kirjeen kirjoittajan mahdollisten toiveiden mukaan.




Osallistuminen on yksinkertaista: kirjoita kirje ja lähetä se Aika parantaa -verkostolle. Kirjoita käsin tai koneella kokemuksistasi, taiteile kannustava kortti, raapusta runo, valokuvaa - mitä ilahduttavaa mieleesi ikinä pälkähtääkään. Lisätietoa kirjeen/kirjeiden lähetyksestä ja muista osallistumismahdollisuuksista löytyy projektin nettisivuilla.

Kirjeitä ei ole pakko lähettää Helsinkiin Aika parantaa -verkostolle, vaan halutessaan kirjeet voi toimittaa omatoimisesti haluamaansa paikkaan ja sujauttaa kuoreen mukaan projektin nettisivuilta tulostettavan lappusen, joka sisältää hieman informaatiota projektista. Itse koin tämän tavan helpommaksi, joten eilinen ilta sujuikin siis infolappuja tulostellessa.

Omat kirjeeni (tai ainakin muutama niistä) lähtevät matkaan tänään, mutten ole vielä päättänyt tarkkaan, minne ne aion viedä. Jonnekin päin Oulua ne kuitenkin aion jättää pääsykokeesta päästyäni - pitäkäähän siis silmänne auki, jos satutte näkemään kirjeen kulman pilkottavan odottamattomassa paikassa!

Kynään (tai tietokoneen näppäimistöön) tarttuminen voi ottaa oman aikansa, mutta se ehdottomasti kannattaa. Samalla, kun kirjoitat pienemmäksi kiveä sydämeltäsi, taakka jonkun toisen harteilla kevenee tukevien, lohduttavien, ilahduttavien ja kannustavien sanojen myötä.

Näillä saatesanoilla haastan siis kaikki tämän postauksen lukevat osallistumaan ja kirjoittamaan kirjeitä!

Lisää tietoa projektista löydät projektin nettisivuilta ja facebooksivulta!

HUOM! Tämä postaus EI ole toteutettu blogiyhteistyössä Aika parantaa -verkoston kanssa eli minä en hyödy tämän postauksen julkaisusta rahallisen tai materialistisen korvauksen kautta. Aihe on lähellä omaa sydäntäni henkilökohtaisten kokemuksieni kautta ja halusin jakaa tietoa kampanjasta. Pysättää ihmiset edes hetkeksi ja auttaa ymmärtämään, että apu voi parhaimmillaan olla vain ystävällisiä, lempeitä, lohdullisia sanoja, tieto siitä, ettei vaikeinpinakaan hetkinä ole yksin ongelmiensa kanssa.

Olen kysynyt ja saanut luvan käyttää postaukseni kuvituksena projektin nettisivuilta peräisin olevia kuvia (ylin & alin).

2. kesäkuuta 2014

Kesäisiä suunnitelmia

HOX! En tahtonut venyttää listaani liiaksi, joten jätin pois kaikki itsestäänselvyydet, jotka tulee tehtyä joka kesä.


1. Maista erilainen jäätelö jokaista maanantaita kohden
Vanhoihin kaavoihin kangistunut - myönnän sen. Aina ne samat, turvalliset vaihtoehdot - lakritsi, suklaa(nougat), Ässä Mix - toistensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen. Haluan tehdä tämän kesän aikana uusia asioita, joten miksei sitten maisteltaisi myös uusia jäätelöitä!

2. Kävele nurmikolla paljain jaloin
Tiedostan kyllä, että jotkut saattavat pyöritellä silmiään tälle suunnitelmalle, sillä suurimmalle osalle se on melkoinen itsestäänselvyys; eihän siihen vaadita kuin sukat pois ja pihalle tassuttelemaan! Omalla kohdallani tämä ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista, kun joudun pitämään teippejä oikean jalan päkiässä, eivätkä teipit luonnollisesti pysy jalassa kovinkaan kauaa ilman sukkaa. Paljain jaloin kulkeminen edellyttää siis myös pitkäaikaisen riesani, syylien, lopullista kukistumista - sitä odotellessa.

4. Kuvaa video keskiviikkoisin läpi kesän
Videoiden tekeminen tänne blogiin on pyörinyt mielessä jo pidempään ja jokunen kuukausi sitten kuvailin jopa aloitusvlogin, jota en kuitenkaan saanut ikinä julkaistuksi, kun jänistin. Mielessäni ja postausluonnoksissa pyörii useita sellaisia ideoita, jotka olisi helpompi toteuttaa videoina kuin tekstinä, joten näin kesälomallahan on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä toteuttamaan niitä, eikö?



8. Maratoonaa yhteensä 168 tuntia elokuvia ja tv-sarjoja
Mitä olisi kesäloma ilman elokuvia ja tv-sarjoja? Niinpä. Ei mitään. Tästä syystä päätin sitten, että pyhitän lomastani kokonaisen viikon leffoille ja sarjoille, kun nyt niitä voi toljotella hyvällä omallatunnolla ilman ahdistumista tekemättömistä läksyistä ja muista koulujutuista.

10. Vietä sateisena päivänä flashback-päivä
Flashback-päivä on ollut suunnitelmien alla jo pidempään, sillä siitä on vierähtänyt pieni ikuisuus kun olen viimeksi katsonut Disney-elokuvan, pelannut lautapeliä, rakentanut palapeliä tai hupsutellut ja tanssinut sateessa. Joskus on mukavaa hukkua menneisyyden kivoihin asioihin ihan luvan kanssa.

11. Vietä päivä ilman tietokonetta, televisiota ja puhelinta
Tämä kohta on luultavasti koko listani haastavin, mutta haluan kuitenkin yrittää sen suorittamista. Televisioton päivä ei ole minulle mikään ongelma, sillä harvoin sitä tulee katseltua, mutta tietokone ja puhelin...



Millaisia suunnitelmia teillä on kesän varalle?

1. kesäkuuta 2014

Ylioppinut

Suurlähettiläät - Kun tänään lähden





Ruokapöydästä/-pöydistä ei valitettavasti ole kuvia (shame on you, brother! Miksi petit minut juuri nyt? (veljeni siis yleensä kuvaa kaikissa juhlissa ensimmäisenä ruokapöydät, mutta tällä kertaa kuvat jäivät jostakin syystä väliin)), mutta meillä oli tarjolla suolaisena kala- ja lihavoileipäkakkua, makeana kahta erilaista juustokakkua (persikka ja mansikka), kahta erilaista täytekakkua (mansikka ja kinuski), leipäjuustoa ja pikkuleipiä. Gluteenittomille vieraille oli oma täytekakku ja pieniä suolaisia keksejä juustolla. Ruokien osalta viimeinen viikko oli todella kiireinen, sillä kaikki tarjottava (lukuun ottamatta leipäjuustoa ja gluteenittomia suolapaloja) oli kotitekoista ja loppusilauksia tehtiin vielä myöhään lauantai-iltana ja aikaisin sunnuntaiaamuna ennen juhlia.

Kuten edellisen virkkeen rivien välistä voi lukea, meillä siis juhlittiin lakkiaisia tavanomaisesta lauantaista poiketen vasta sunnuntaina. Päätös syntyi ihan sen vuoksi, että lauantaina sain lakkini Oulussa, kun taas juhlia vietettiin Utajärvellä ja etukäteen oli spekuloitu, että lakkiaisseremoniamme kaupungin teatterilla saattaisi venähtää lauantaina, joten varsinaiset juhlat jäisivät turhan myöhäisiksi. Kaikesta huolimatta seremonia ei kuitenkaan venähtänyt ja itse lakituksestakin selvittiin nopeamminkin kuin perjantai-illan harjoituksissa, mutta en valita; jäi enemmän aikaa vaatekaapiin kaaoksen selvittämiseen!

Vieraita meillä kävi viitisenkymmentä; sukulaisia, ystäväperheitä ja naapurustoa - lakkiaiseni olivat ensimmäinen isompi juhla Utajärvelle muuton jälkeen, joten tavallaan samalla vietettiin myös tupaantulijaisia.


Haluan vielä tähän postauksen loppuun selventää tarinaa vasemmanpuolimmaisen kuvan julkaisun takaa: kuva on lauantailta, jolloin maistelin toista sunnuntaina tarjoiltua kuoharia ja kuten kuvasta voi päätellä, ei ollut oikein minun makuuni. No miksi sitten julkaisin tämän kuvan? Koska halusin muistuttaa ihmisiä siitä, että jokainen bloggaajien ottama kuva ei ole täydellinen. + Se kuvastaa hyvin sunnuntaisten juhlien alkutunnelmia: ensimmäisen vieraan kanssa kilisteltyäni vedin kuoharit väärään kurkkuun ja sain kamalan yskäkohtauksen. Joo, olen aina ollut hyvä olemaan huomion keskipisteenä - not.

Ps. Kuten kuvista voi huomata, hiukseni ovat "hitusen" lyhentyneet sitten viimenäkemän. Nähtävästi olimme kampaajan kanssa vähän erimieltä lapaluiden sijainnista...

Onnea vielä kaikille kevään ylioppilaille ja muille valmistuneille! ❤

Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen,
taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen
Kun tänään lähden, en taakse aio vilkaistakaan
taivaalta tähden valitsen, vaikken sitä kiinni saa.