Maanantai täynnä positiivisuutta

Hassua, miten maanantaitkin muuttuvat positiivisiksi heti, kun koululla ei tarvitse viittä kertaa viikossa rampata. Mahtava tunne jäädä aamulla vielä sänkyyn loikoilemaan, kun veli joutuu lähtemään kouluun - onhan tässä nyt puolitoista vuotta kuultukin irvailua siitä, miten mun pitää herätä lähes kaksi tuntia aikaisemmin ja matkata tunti autossa. Kahdeksankymmenen kilometrin koulumatka suuntaansa ei todellakaan ollut mitään herkkua, eikä sellaista summaa löydy, että joku saisi minut jatkamaan sitä enää tämän kevään jälkeen. Aamupäivä kului siis asuntoilmoituksia tutkiskellessa, ennen kuin oli pakko lähteä Ouluun mutkin hakemaan muutamat prelit ja piipahtamaan kirjastossa.

Kirjastosta mukaan tarttuivat nuo kuvissa olevat nuotit ja kirjat: kahdeksat nuotit Wicked-musikaalin, kahdeksat nuotit muiden musikaalien kappaleisiin, Curleyn Aikavartio-trilogian päätösosa sekä Kaaberbølin Näkijä-sarjan kolmas osa. Nuo kirjat jäävät somistamaan omaa kirjahyllyäni, sillä löysin ne kaupungin kirjaston kirjapoistomyynnistä pilkkahintaan: molemmat kirjat ovat todella siistissä kunnossa ja maksoivat yhteensä kaksi euroa! Ei minusta lainkaan huonosti, kun sain vielä täydennettyä kahta keräämääni kirjasarjaakin.

Äidinkielen preli meni niin kuin ounastelinkin, kaikista tekstitaidoista neljä pistettä. Jos olisin oikeasti tehnyt hommiakin, olisi piste tai pari voinut tulla enemmänkin. Pitkän matematiikan prelistä lukematta M ja pisteitä haalittuna yhteensä 41, eli tulos oli sen mukainen, mitä kokeesta lähtiessäni odotinkin. Armottomalla kertauksella ja periksiantamattomuudella mahdollisuudet myös arvosanaa parempaankin, sillä lähdin prelistä puolitoista tuntia ennen koeajan päättymistä laskettuani seitsemän tehtävää ja päätettyäni, että tämä riittää minulle. Tästä on hyvä suunnata kohti lukulomaa äidinkielen ja matematiikan kanssa.

Ainakin taivas on kaunis

Lukion viimeinen koeviikko on nyt ohitse, vau. Mieli on tyhjä, mutta niin on takkikin, sillä tämä edeltävä reilu viikko oli raskas koettelemus: neljä preliä ja yksi kurssikoe. Kahdeksikkoa parempia numeroita on tuskin luvassa, mikä hieman harmittaa, kun paremmilla arvosanoilla olisi ollut mahdollisuus korottaa kahden oppiaineen kohdalta päättötodistukseen jääviä arvosanoja, mutta toisaalta olen ylpeä itsestäni, että selvisin viikosta hengissä.

Hengähdystauosta ja edessä olevasta tempoltaan rauhallisemmasta viikosta inspiroituneena otin kameran pitkästä aikaa käteeni ja kävin illalla kuvailemassa auringonlaskun mukanaan tuomia kauniita värisävyjä. Olisin voinut seistä siellä vaikka ikuisuuden, kun ei ollut kovin kylmäkään ja vain katsella tuota eteeni avautuvaa upeaa näkymää kaikessa hiljaisuudessa. Vaikka edessä olevat kirjoitukset ahdistavat, olen iloinen siitä, että osaan vielä tarttua hetkeen ja unohtaa kaikki murheet edes sen pienen hetken verran.

The Final Countdown

Europe - The Final Countdown


Ihan. Äärettömän. Huikea. Fiilis.

Tekisi mieli kiljua huutaa pomppia kiljua vähän lisää halailla kaikkia vastaantulijoita tanssia laulaa nauraa kippuralla kuin viimeistä päivää – viimeinen tunti lukiota on nyt oppituntien merkeissä ohitse ja jäljellä enää se tällä hetkellä lohduttoman pitkältä tuntuva loppusuora; yo-kirjoitusten täyteinen kevät, joka (toivottavasti) huipentuu siihen hetkeen, kun valkolakin saa painaa päähänsä muiden ikätovereiden rinnalla. Urakkaa on toki vielä edessäpäin ennen noiden haavekuvien toteutumista, mutta ainakin nyt voi keskittää ajatuksensa täysillä kirjoituksiin, eikä kukaan ole hönkimässä niskaan kurssijuttujen deadlineista jatkuvasti muistutellen.

Vaikka tosiaan nyt päällimmäiset tunteet huokuvatkin iloa ja riemua, nämä kahden käden sormilla laskettavat "koulupäivät" aiheuttavat myös sekasortoisia tuntemuksia, ahdistusta ja epätietoisuutta. Tällä hetkellä olen selvästi ajautumassa lukion jälkeen opiskelemaan matematiikkaa Oulun yliopistoon, mutta täysin rehellisesti sanottuna; en ole koskaan nähnyt itseäni tekemässä mitään matikkaan liittyvää, enkä tulekaan näkemään. No miksi olen sitten edelleen menossa lukemaan matikkaa, jos en sen kanssa tahdo loppuelämääni viettää? En tiedä.

En tosiaankaan tiedä.

Ehkä siksi, että tahdon suojella itseäni unelmieni murskaamiselta - siltä, että joku nauraa suoraan päin kasvoja, jos kerron, mitä oikeasti haluaisin tehdä? Haluan tehdä jotain sellaista, mikä on minulle itselleni tärkeää, jotain mistä oikeasti pidän: kirjoittaa, laulaa, näytellä, esiintyä, muuttaa ulkomaille ja näyttää kaikille, että pystyn siihen. Mutta miten tuollaista voi sanoa ihmisille, jotka juuri pyrkivät kannustamaan minua hakemaan opiskelemaan sitä matikkaa? Tai sanoa ylipäätään ääneen kenellekään?

Tosin, eihän sillä ole lopulta väliä mitä muut ajattelevat, eihän? Tulin lukioon sanoen, että tahdon miettiä, mitä haluan elämälläni tehdä, mutta todellisuudessa tiesin jo silloin, että mutkista huolimatta tulen aina päätymään tielle, jonka pohjana ovat juuri nuo edellä mainitsemani asiat. Ehkä silloin toivoin, että löytäisin noiden haaveideni tilalle jotain vähemmän 'korkealentoista' ja ymmärtäisin haluavani opiskella vaikka opettajaksi tai lääkäriksi, niin kuin useimmat kavereistani – näköjään sitä ei kannata enää toivoa, kun olen viimein päässyt siihen vaiheeseen, että tiedostan itsekin tilanteen toivottomuuden.

Mutta se, että oliko tämä tiedostaminen nyt sitten hyvä juttu vai ei, se jää nähtäväksi. Kunpa vain joku tulisi ja järjestäisi kaikki asiani kuntoon, olisin ikikiitollinen..