ristiriitaisuutta:
missä vaiheessa maailman sisäinen kello seisahtui ja
käynnistyttyään uudelleen
sekosi ja alkoi vieriä
eteenpäin taaksepäin eteenpäin liian nopeasti hitaasti, liian
missä vaiheessa helmikuusta tuli huhti - kuka repi kuukauden kalenterista
minä
(en ainakaan)
haluaisin
pakata elämäni matkalaukkuun, syleillä asemalaiturilla Neiti Kevättä
joka saapui kaupunkiin liian varhaisella junalla
aikaistuttaa omaa lähtöäni, samaan aikaan lykätä jäähyväisiä kuukausilla
tietää kaiken ja vähän enemmänkin, menneisyyden nykyhetken tulevaisuuden
tuntea ajatukseni ja tietää mitä haluan
siihen asti riittäisi, jos joku voisi
pysäyttää ajan
~*~*~
En ole runoillut tai ylipäätään kirjoittanut mitään kaunokirjallista tekstiä sitten marraskuun, joten patouma sisälläni kasvoi liian suureksi ja oli pakko raapustaa nämä tämänhetkiset fiilikset epämääräisen runo-oksennuksen muotoon. Kuten nähdä voi, tunnelmat ovat sekavat ja vaikeasti kuvailtavissa: yhteishaku alkaa ensi viikolla ja minä seison selkä seinää vasten, kantapäät jyrkänteen reunan ylitse tietämättä mitä teen. Tällä hetkellä ahdistus on suuri, sillä tuntuu siltä, että mikä tahansa seuraava askeleeni tulee olemaan, on lopputulos aina sama: putoaminen reunan yli jonnekin tyhjyyteen.
Ps. Sain viimein aikaiseksi vaihdettua bannerin enemmän omaa silmääni miellyttävään versioon - mitä te pidätte?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikäli kommentoit yli vuorokauden vanhaan tekstiin, älä pelästy, kun kommenttisi ei tulekaan heti näkyviin saatuasi "kommentti lähetetty" -viestin: se ei ole kadonnut tyhjyyteen, vaan odottaa hyväksymistäni.