Viisuhuuman huipennus

Nyt on sitten taas viisut hoiloteltu tämän vuoden osalta ja oli kyllä huikeat viisut! Upeita esiintyjiä ja mieletön tunnelma, joka välittyi oivallisesti myös television välityksellä viisuja katsoville. Ajatus ei oikein kulje kunnolla näin valvotun yön jälkeen, mutta pakko sanoa yleisesti sen verran, että pidin siitä, miten kaikki ylimääräinen oli karsittu mahdollisimman minimiin! Varmaan ensimmäinen kerta, kun en haukotellut _kertaakaan_ äänestystulosten julkaisun aikana, sillä kaikki sujui niin sutjakkaasti ilman turhia löpinöitä.

Eurooppa on päättänyt voittajakseen itävaltalaisen Conchita Wurstin, enkä kiellä, etteikö hän voittoaan olisi ansainnut, sillä laulu oli upea ja esiintyjä karismaattinen, mutta nyt aion kuitenkin esitellä omat suosikkini vuosimallia 2014.

Omasta mielestäni Tanskalle olisi kyllä ihan mielellään suonut toisen perättäisen viisuvoiton, sillä hymyilyttävä ja tarttuva kappale nousi ehdottomaksi suosikikseni. Cliche Love Song on soinut nämä pari päivää kuulokkeista lähes tauotta, mikä on todellinen ihme, sillä harvoin tulee vastaan sellaisia kappaleita, joissa kaikki loksahtaisi ensi kuulemalta kohdalleen, mutta tässä vain oli sitä todellista jotain - rakkautta ensi kuulemalta. Tuliko muuten tästä esityksestä kenellekään muulle mieleen Glee ja erityisesti The Dalton Academy Warblers vai onko tämä vain oma liiallisesta Gleen katsomisesta aiheutunut todellisuudesta harhautunut mielikuva? Tuo mielikuva nimittäin herää esiin aina, kun kuulen tämän kappaleen, enkä pääse siitä eroon millään; maininta Katy Perrystä ei todellakaan auta yhtään hälventämään tätä ajatusta. Ja Basimhan näyttääkin melkein Blainelta...!

Räppäävä Kreikka! Letkeä meininki ja mukaansa tempaavat lyriikat; kuin huomaamattaan jossakin vaiheessa kappaletta huomaa olevansa täysillä mukana hoilaamassa "Rise Up":ia. Yksinkertaisesti erilaisuus puree!

Nähtävästi minulla on selkeästi jokin pakkomielle rakastua kaikkiin hivenen tavallisesta euroviisu!muotista poikkeaviin esityksiin, mutta Islanti vain yksinkertaisesti on äärettömän valloittava ja erottuu upeasti edukseen. Juuri tämäntyyppiset kipaleet ovat mielestäni Euroviisujen parasta antia, sillä ne jäävät elämään ihmisten mieliin eivätkä uppoudu jonnekin tyhjyyteen niin kuin jokavuotiset tusinaballadit. Ja sitä paitsi, kuka voi olla niin kylmäsydäminen, ettei pidä ollenkaan tuosta lyhyestä instrumentaalisesta välisoitosta (alkaa kohdassa 1:52) ja siihen liitetyistä tanssikuvioista? Hitsi vie, kun minäkin saisin noin upean värisen puvun ja pääsisin jammailemaan mukaan.

On hienoa että Softengine saavutti Lordin jälkeen Suomen toiseksi parhaan sijan Euroviisuissa, kun sijoitus suhteutetaan osallistujamäärään, sillä kappale on hieno - kirjaimellisesti "jotain parempaa" - ja ansaitsee ehdottomasti jokaisen saamansa pisteen. Joskohan tästä olisi nyt Suomenkin suunta ylöspäin, johan tässä on vuosia ryvetty pohjamudissa.

Carl Espenin ääni sulatti sydämeni herkkyydellään. Vaikka euroviisuballadit eivät olekaan se omin juttuni, lähes joka vuosi myös siitä genrestä löytyy joku (yleensä mieslaulaja), joka nousee suosikkilistalleni ja tällä kertaa tuo henkilö oli ehdottomasti Espen. Miten kenelläkään voi olla noin ainutlaatuinen ja sydäntä riipivä ääni? Ainoa häiritsevä asia tässä viisussa on se, että pianosäestys herättää voimakkaat Yiruma-fiilikset jo ensimmäisillä sävelillään.

Montenegron Moj Svijet -kappaleeseen ihastuin tunnelman vuoksi. Taustagrafiikat, musiikki, luistelija ja Sergej Ćetkovićin pehmeä ääni yhdistyvät upeasti toisiinsa luoden taianomaisen, satumaisen ilmapiirin. Etenkin kappaleen kertosäkeestä syntyi voimakkaat mielleyhtymät Disney-elokuviin ja aah...! Tykkäsin.

Seurasiko joku muu Euroviisufinaalia ja/tai -semifinaaleja? Ketkä ovat teidän suosikkinne?